Kreikan provinssit

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kreikan provinssit vuoteen 1997 saakka.

Kreikan provinssit (kreik. επαρχίες, eparchíes; yksikössä επαρχία, eparchía) olivat hallinnollisia alueita, jotka jakoivat jotkut Kreikan prefektuureista pienempiin hallinnollisiin osiin. Hallinnollisten alueiden hierarkiassa provinssit sijoittuivat näin prefektuurien ja kuntien väliin. Kaikissa prefektuureissa ei ollut provinsseja.

Provinssit lakkasivat toimimasta varsinaisina hallinnollisina alueina vuonna 1887, mutta eräät valtion tehtävät säilyivät edelleen niiden vastuulla. Provinssit lakkautettiin kokonaan vuonna 2006 osana Kapodistrias-suunnitelmana tunnettua aluehallintouudistusta ja korvattiin laajennetuilla kunnilla.

Osa vuoden 2011 Kallikrates-suunnitelman myötä luoduista alueyksiköistä varsinkin saaristossa vastaa alueeltaan ja nimeltään jotakin aiempaa provinssia; näin erityisesti tapauksissa, joissa lakkautettu prefektuuri pilkottiin useammaksi alueyksiköksi.

Luettelo provinsseista

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seuraavassa esitetään Kreikan provinssit sellaisina kuin ne olivat vuonna 1991:[1]

Prefektuuri Provinssi Hallinnollinen keskus
Aitolia-Akarnania Mesolóngin provinssi Mesolóngi
Nafpaktían provinssi Náfpaktos
Trichonídan provinssi Agrínio
Váltoksen provinssi Amfilochía
Vónitsa-Xirómeron provinssi Vónitsa
Akhaia Aigiáleian provinssi Aígio
Kalávrytan provinssi Kalávryta
Patraksen provinssi Patras
Argolis Árgoksen provinssi Árgos
Ermionídan provinssi Kranídi
Nafplían provinssi Náfplio
Arkadia Gortynían provinssi Dimitsána
Kynourían provinssi Leonídio
Mantíneian provinssi Trípoli
Megalópolin provinssi Megalópoli
Árta ei provinsseja
Ateena ei provinsseja
Boiotia Thívan provinssi Thíva
Livadeián provinssi Livadeiá
Chalkidikí Arnaían provinssi Arnaía
Chalkidikín provinssi Polýgyros
Chaniá Apokorónaksen provinssi Vámos
Kíssamoksen provinssi Kíssamos
Kydonian provinssi Chaniá
Sélinon provinssi Kántanos
Sfakián provinssi Chóra Sfakíon
Chíos ei provinsseja
Dodekanesia Kálymnoksen provinssi Kálymnos
Kárpathoksen provinssi Kárpathos
Kosin provinssi Kos
Ródoksen provinssi Ródos
Dráma ei provinsseja
Elis Eliksen provinssi Pýrgos
Olympían provinssi Andrítsaina
Euboia Chalkiin provinssi Chalkída
Istiaían provinssi Istiaía
Karystian provinssi Kárystos
Évros Alexandroúpolin provinssi Alexandroúpoli
Didymóteichon provinssi Didymóteicho
Orestiádan provinssi Orestiáda
Samothrákin provinssi Samothráki
Souflín provinssi Souflí
Evrytanía ei provinsseja
Flórina ei provinsseja
Fokis Dorídan provinssi Lidoríki
Parnassidan provinssi Ámfissa
Fthiotis Domokoksen provinssi Domokós
Lokriin provinssi Atalánti
Fthiotiksen provinssi Lamía
Grevená ei provinsseja
Imathía Imathían provinssi Véroia
Náousan provinssi Náousa
Ioánnina Dodónin provinssi Ioánnina
Kónitsan provinssi Kónitsa
Métsovon provinssi Métsovo
Pogónin provinssi Delvináki
Iraklion Kainoúrgion provinssi Moíres
Malevízin provinssi Ágios Mýronas
Monofátsin provinssi Pýrgos
Pediádan provinssi Kastélli
Pyrgiótissan provinssi Vóroi
Témenoksen provinssi Iraklion
Viánnoksen provinssi Péfkos
Itä-Attika Attikan provinssi (osa)
Kardítsa ei provinsseja
Kastoriá ei provinsseja
Kavála Kaválan provinssi Kavála
Néstoksen provinssi Chrysoúpoli
Pangaíon provinssi Eleftheroúpoli
Thásoksen provinssi Thásos
Kefaloniá Ithakan provinssi Ithaka
Kranaian provinssi Argostóli
Palin provinssi Lixoúri
Sámin provinssi Sámi
Kilkís Kilkíksen provinssi Kilkís
Paionían provinssi Gouménissa
Korfu (Kérkyra) Korfun provinssi Korfu
Paxoín provinssi Gáios
Korinthia ei provinsseja
Kozáni Kozánin provinssi Kozáni
Eordaían provinssi Ptolemaḯda
Voḯon provinssi Siátista
Kykladit Ándroksen provinssi Ándros
Kéa-Kýthnoksen provinssi Ioulída
Míloksen provinssi Mílos
Náxoksen provinssi Náxos
Sýroksen provinssi Ermoúpoli
Pároksen provinssi Paroikiá
Thíran provinssi Firá
Tínoksen provinssi Tínos
Lakonia Epídavros Limirán provinssi Moláoi
Gýtheion provinssi Gýtheio
Lakedaimonin provinssi Spárti
Oítylon provinssi Areópoli
Lárisa Agián provinssi Agiá
Elassónan provinssi Elassóna
Fársalan provinssi Fársala
Lárisan provinssi Lárisa
Týrnavoksen provinssi Týrnavos
Lasíthi Ierápetran provinssi Ierápetra
Lasíthin provinssi Tzermiádo
Mirampellon provinssi Neápoli
Siteían provinssi Siteía
Lefkas ei provinsseja
Lesbos Límnoksen provinssi Mýrina
Míthymnan provinssi Míthymna
Mytilínin provinssi Mytilíni
Plomárin provinssi Plomári
Länsi-Attika Attikan provinssi (osa)
Megariksen provinssi Mégara
Magnesia Almyroksen provinssi Almyrós
Skópeloksen provinssi Skópelos
Vóloksen provinssi Vólos
Messenia Kalamain provinssi Kalamáta
Messínin provinssi Messíni
Pylian provinssi Pýlos
Trifylían provinssi Kyparissía
Pélla Almopían provinssi Aridaía
Édessan provinssi Édessa
Giannitsán provinssi Giannitsá
Pieria ei provinsseja
Pireus Aíginan provinssi Aígina
Kytheran provinssi Kythera
Hydran provinssi Hydra
Pireuksen provinssi
Troizinían provinssi Póros
Préveza ei provinsseja
Réthymno Ágios Vasíleioksen provinssi Spíli
Amárin provinssi Amári
Mylopótamoksen provinssi Pérama
Réthymnon provinssi Réthymno
Rodópi Komotinín provinssi Komotiní
Sápeen provinssi Sápes
Sámos Ikarían provinssi Ágios Kírykos
Sámoksen provinssi Sámos
Sérres Fyllidan provinssi Néa Zíchni
Serreksen provinssi Sérres
Sintikín provinssi Sidirókastro
Visaltían provinssi Nigríta
Thesprotia Filiáteen provinssi Filiátes
Thyámidan provinssi Igoumenítsa
Margarítin provinssi Margaríti
Soúlin provinssi Paramythiá
Thessaloniki Thessalonikin provinssi Thessaloniki
Lagkadáksen provinssi Lagkadás
Tríkala Tríkalan provinssi Tríkala
Kalampákan provinssi Kalampáka
Xánthi ei provinsseja
Zákynthos ei provinsseja
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Provinces of Greece